Vimpelin kunnassa on 2600 asukasta, yksi päiväkoti ja yksi perhepäivähoitaja. Varhaiskasvatuksen järjestämisessä se luottaa moderniin ja monipuoliseen Rivena Vesseli -toiminnanohjausjärjestelmään.
“Pienikin kunta tarvitsee toimivat järjestelmät, jotka tehostavat työn tekemistä ja joiden avulla kunnan hallinto saa ajantasaisia tilastoja ja raportteja”, sanoo Vimpelin päiväkodinjohtaja Seija Aho.
Vimpelille tuli vuodenvaihteessa ajankohtaiseksi hankkia oma järjestelmä varhaiskasvatuksen järjestämiseen, kun yhteistyö Alajärven kaupungin kanssa päättyi. Aiemmin Alajärvi tuotti Vimpelille kaikki sivistystoimen palvelut, myös varhaiskasvatuksen.
“Vesseli oli Alajärven kautta jo meidän käytössä. Kun sitten muutuimme Vimpelin omaksi pieneksi mutta pippuriseksi yksiköksi, meidän piti hankkia oma järjestelmä. Olisi ollut lyhytnäköistä siirtyä takaisin kynään ja paperiin”, Aho kertoo.
Nopea ja sujuva käyttöönotto
Vesselin käyttöönotto alkoi Vimpelissä marraskuussa ja valmista tuli vuodenvaihteessa.
“Käyttöönotto oli sujuva ja selkeä. Rivenan kanssa meillä oli projektipalavereita tiuhaan, lähes viikottain. Katsoimme yhdessä mitä on tehty, miten muutosvaihe edistyy ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Rivena huolehti, että etenemme aikataulussa. Minun piti Vimpelin päässä tarkistaa vain, että asiakastiedot siirtyvät oikein ja että järjestelmä toimii kuten pitääkin”, Aho kertoo.
Rivena on Vimpelille ja Aholle uusi kumppani.
“Sain kaikkiin kysymyksiin vastaukset ja neuvot Rivenalta nopeasti ja selkeästi. Projektin aikataulut pitivät ja asiat menivät kuten oli sovittu. Projektin jälkeenkin he ovat pitäneet meistä hyvää huolta, jotta pysymme ajan tasalla palvelun muutoksista ja kehittämisestä”, Aho kiittää,
“Vesseli on selkeä kokonaisuus”
Aho on kokenut Vesselin erinomaiseksi kokonaisuudeksi varhaiskasvatuksen järjestämisessä.
“Vesseli on selkeä kokonaisuus, jossa samassa paketissa ovat työvuorosuunnittelu, lasten hoitoaikojen varausjärjestelmä, lasten sijoituspäätökset, maksupäätökset ja laskutus sekä yhteydenpito huoltajien kanssa. Kaikki tieto, mitä tarvitaan lasten varhaiskasvatuspäivää varten”, Aho sanoo.